• Vinkit 13.03.2016 Comments Off on Suomeen matkustetaan musiikin perässä

    Suomi on tunnettu musiikkimaana. Tarjoamamme musiikkifestivaalit ja konsertit ovat omaa luokkaansa ja houkuttelevat siksi valtavan määrän ulkomaalaisia turisteja maahamme vuosittain. Myös monet maailmalla suositut tähdet saapuvat Suomeen megakiertueillaan.

    Festival

    Varsinkin kesä on täynnä musiikkifestivaaleja, joihin saadaan yleensä kattava sekoitus suomalaisia huippuartisteja ja ulkomaisia vahvistuksia. Suomen suosituimpiin festivaaleihin kuuluvat Ilosaarirock, Qstock, Tuska Metal Festival ja Ruisrock. Monella näistä festivaaleista on jo vuosikymmenien perinteet ja esimerkiksi Turussa järjestettävälle Ruisrockille on ominaista pyytää turkulainen, mutta myös maailmalla tunnettu laulaja Michael Monroe esiintymään. Monet suositut yhtyeet, kuten HIM, saattavat tehdä kesän ainoat esiintymisensä Suomessa, joten näilläkin erikoisuuksilla saadaan porukkaa festivaaleille.

    Lisäksi Suomi tunnetaan erityisesti raskaasta musiikistaan. Hevimusiikkiin erikoistuneita festivaaleja on maan kokoon suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Myös hevibändejä on maassamme enemmän kuin missään muualla, jos niiden määrä suhteutetaan asukaslukuun. Lukuiset suomalaiset yhtyeet nauttivat suurta suosiota niin Euroopassa, Aasiassa kuin vaikkapa Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Näihin yhtyeisiin kuuluvat esimerkiksi jo aiemmin mainittu HIM, Nightwish, Children of Bodom, Sonata Arctica ja Apocalyptica.

    Jos pitää kyseisistä yhtyeistä, voi kesän 2016 tärpiksi ottaa esimerkiksi Nightwishin jättimäisen konsertin, joka järjestetään Himoksella elokuun 20. päivänä. Kyseiseen konserttiin on panostettu niin ajallisesti kuin rahallisesti, joten jotakin ainutlaatuista on luvassa.

  • Vinkit 12.03.2016 Comments Off on Pohjois-Pohjanmaa on monipuolinen kohde

    Pohjois-Pohjanmaa tarjoaa paljon tekemistä kaiken ikäisille. Sen suurin kaupunki Oulu löytyy aivan meren tuntumasta, joten kyseessä on loistava rantalomakohde. Rantaviivaa löytyy myös monesta muusta kaupungista, kuten Kalajoelta, joka on tunnettu kultaisista hiekkarannoistaan.

    Fountains-in-oulu

    Rannalla löhöily ei kuitenkaan ole ainut asia, mitä Pohjois-Pohjanmaalla on tarjottavanaan. Alueelta löytyy monia loistavia elämyksiä, jotka innostavat niin perheitä kuin yksin matkustavia. Alueen historia kätkee sisälleen monia kiinnostavia yksityiskohtia ja arkkitehtuuria löytyy satojen vuosien takaa, mutta myös modernimpia rakennuksia.

    Oulun tuomiokirkko kiinnostaa monia matkailijoita. Se on suosittu turistikohde jo pelkästään arkkitehtuurinsa vuoksi. Kesäisin matkailijoille viihdettä tarjoavat kaupunginteatterien lisäksi myös kesäteatterit. Oulun kesäteatteri Meri Oulu on itse asiassa Suomen suurin kesäteatteri. Kesäisin mukavia ajanviettopaikkoja ovat myös kaupunkien torit, joilla myydään paikallista ruokaa, kuten kalaa, mansikoita, herneitä ja saattaapa toreilta löytyä grillikin.

    Pohjois-Pohjanmaalla voi tehdä myös omatoimisia retkiä lukuisiin luontokohteisiin. Yhtenä hyvänä esimerkkinä voidaan pitää Hailuotoa, jonne lähtee lautta aivan Oulunsalon tuntumasta. Alueelta löytyy muutenkin hyvää maastoa patikoida ja syödä retkieväät laavulla. Paikoitellen vaihteleva maasto tarjoaa haastavuutta kokeneemmallekin retkeilijälle. Retket järville tai hyville marjapaikoille ovat taas takuulla lasten mieleen. Pohjois-Pohjanmaa on siis kaikkineen niin luonto- kuin kulttuurikohde. Kannattaa myös maistaa paikallisia ruokia, jotka ovat erittäin maistuvia. Erityisesti kalaruoat osataan valmistaa erityisen hyvin meren läheisyydessä sijaitsevissa paikoissa, joista löytyy monesti myös lukuisia kalaruokiin erikoistuneita ravintoloita.

  • Vinkit 05.03.2016 Comments Off on Rovaniemi on Euroopan suurin kaupunki

    Kun puhutaan pinta-alasta, voidaan todeta, että Suomen suurimmat kaupungit löytyvät pohjoisesta. Rovaniemi on nimittäin niin Suomen kuin koko Euroopan pinta-alaltaan suurin kaupunki. Rovaniemen pinta-ala on huimat 8 017,19 km2. Asukkaita Rovaniemellä on ainoastaan noin 60 000, joten väestöntiheys on tässä ”suurkaupungissa” todella pieni. 

    rovaniemi

    Suomen toiseksi suurin kaupunki sijaitsee sekin pohjoisessa. Kyseessä on Pudasjärvi, jonka pinta-ala on 5 867,24 km2. Kun näiden kaupunkien pinta-aloja verrataan muiden Euroopan kaupunkien pinta-aloihin, voidaan todeta, että pohjoisessa Suomessa pinta-alat todella ovat hurjia. Esimerkiksi Helsingin pinta-ala on 716 km2, Lontoon 1 579 km2 ja Kööpenhaminan ainoastaan 88 km2. Kun asukkaita näissä kaikissa kaupungeissa on todella paljon enemmän kuin esimerkiksi Rovaniemellä, on niiden väestöntiheyskin huomattavasti korkeampi.

    Rovaniemi ja Pudasjärvi ovat toki aina olleet pinta-alaltaan suuria kaupunkeja mutta päivittäin yleistyvät kuntaliitokset toivat näille kaupungeille kuitenkin lisää pinta-alaa, jolloin ne kasvattivat Suomen suurimpien kaupunkien titteliään vielä entisestään. Myös Suomen suurimman kunnan voitto menee pohjoiseen. Inarin kunta on Suomen pinta-alaltaan suurin kunta. Sen pinta-ala on hurjat 17 333,65 km2. Toisena suurimpien kuntien listalla komeilee Sodankylä ja kolmantena myöskin Lapin kunta Enontekiö.

    Pienin Suomen kunnista on puolestaan Kauniainen, jonka pinta-ala on ainoastaan 6 km2. Kauniaisten väestöntiheys on 1 602 asukasta / km2, kun taas esimerkiksi Rovaniemellä kyseinen luku on vain 0,45 asukasta / km2. Pohjoisen väkiluku on muutoinkin vain murto-osa etelän väkiluvusta, vaikka nimenomaan pohjoisessa olisi tilaa asua miten mielii.